Osa teistä lukijoista (joita on toivottavasti enemmän kuin kaksi) tietää, että kirjoitan myös Lc Brennania. Olen nyt viimeisen kuukauden ajan keskittynyt pelkästään tähän uuteen tarinaani, mutta se ei tarkoita, että unohtaisin Brennanit :). Brennanit saavat nyt viettää jonkunlaista taukoa määrittelemättömän ajan verran. The Benesford Saga on tarina, jossa kuitenkin kuljetaan legacymaiseen tapaan sukupolvesta toiseen. Tarina alkaa vuodesta 1811 ja toivottavasti jaksan tehdä tätä vielä nykypäivään saakka :D. Olen kuvannut ja kirjoittanut kolme osaa, joita tulen luultavasti julkaisemaan kerran viikossa ellei minulla ole koeviikkoa tai jotain muuta. Jos teillä on parannusehdotuksia tai juonikuvioideoita, niin otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan :).

 

Conynghamien talo, 1811.
 

Photobucket

Photobucket

 
Ilta oli juuri tullut, ja ulkona alkoi hämärtää. Rendere ja Catherine valmistautuivat panemaan maaten. Heidän välillään vallitsi heille epätyypillinen haikeus.
”Tulen kaipaamaan sinua”, vanhempi sisar Rendere sanoi ja puristi huulensa tiukasti yhteen. Catherine ja hän olivat yhdessä päättäneet olla itkemättä. Viimeinen ilta pitäisi viettää nauraen, ei nyyhkyttäen. Rendere tiesi, että he voisivat kirjoittaa toisilleen. Hän tiesi, että he voisivat ehkä vierailla toistensa luona. Mutta koskaan enää he eivät asuisi saman katon alla, samassa huoneessa.
 

Photobucket

 
”Minunkin tulee ikävä sinua! En voi uskoa, että en pääse häihisi, juhlimaan sinua ja Raegania”, Catherine huudahti, ”Toisaalta minua jännittää huominen.”
Catherine oli seitsentoista kesäinen nuori tyttö, vailla huolia ja suurempia murheita. Rendere oli häntä muutaman vuoden vanhempi. Rendere ja Catherine olivat viettäneet koko elämänsä pienessä maalaiskylässä Silverlochissa, kaukana suurista kaupungeista. Molempia pidettiin kylän kaunottarina, mutta rouva Conyngham ylisti kuopuksensa kauneutta ylitse muiden.
”Sinusta tulee varmasti haluttu morsian, kunhan siskosi pääsee ensin naimisiin”, rouva Conyngham oli useaan otteeseen muistuttanut.
Catherine ei saanut astua seurapiireihin ennen kuin hänen siskonsa olisi kihloissa, joten kun Raegan Acherwill pyysi Renderen kättä, Catherine oli salaa onnellinen myös itsensä puolesta. Ehkä nyt hän saisi osallistua tanssiaisiin ja hurmata kosiskelijoita. Catherine uskoi haaveiden olevan turhia, sillä perhe ei ollut rikas, ja tanssiaisia ei koskaan pidetty Silverlochissa.
 

Photobucket

 
”Jos en olisi kihlattu nainen, olisin kovin kateellinen sinulle”, Rendere huokaisi. Tilaisuus oli uskomaton, ja jos se olisi tullut kuukauden aikaisemmin, Rendere olisi ollut tytöistä se, joka olisi matkannut seuraavana päivänä Guildfordiin. Muutama viikko aikaisemmin rouva Conyngham oli saanut kirjeensä serkultaan lady Edelmira Benesfordilta kirjeen. Kirjeessä lady oli pyytänyt perheen nuorempaa tytärtä luoksensa Benesfordien kartanoon, Guildfordiin.
”Minulle on hyvin tärkeää, että neiti Catherine Conyngham saa mahdollisuuden päästä seurapiireihin, rakas serkkuni. Neiti Conyngham on jo seitsemäntoista, ja on ehdottoman tärkeää, että hän pääsee pian hyviin naimisiin. Minä ja sir Barnabas voimme mahdollistaa sen”, lady Edelmira oli kirjoittanut. Guildford oli vain kivenheiton päässä Lontoosta, joten kosijoita löytyisi varmasti enemmän kuin Silverlochista. Rouva Conyngham oli vastannut sisarelleen välittömästi. Hän toivoi silmäterälleen paremman elämän kuin itselleen.
 

Photobucket

 
”'Jos en olisi kihlattu nainen', hah, en usko. Minä tiedän, Rendere, että sinä olet kateellinen! Tämä mahdollisuus ei tule jokaiselle tytölle”, Catherine pöyhkeili.
”Ehkä olet oikeassa. Sinä pääset elämään Benesfordin kartanoon, ja minä jään loppuelämäkseni Silverlochiin”, Rendere sanoi hiljaa.
”Minä tiedän, että sinä tulet olemaan onnellinen täällä. Raegan rakastaa sinua. Ei, hän jumaloi sinua. Ethän sinä aikaisemminkaan ole halunnut lähteä pois täältä”, Catherine sanoi hieman pahoillaan puheistaan.
Oli totta, ettei Rendere ollut aikaisemmin tahtonut pois kotikylästään, pois rakkaiden ihmistensä luota. Catherine oli ollut oikeastaan aivan samanlainen ennen tietoa siitä, että hän pääsisi pois.
 

Photobucket

 
”Jos totta puhutaan, minua pelottaa. En tunne etikettiä ja en muista, pitääkö palvelijoille niiata. En osaa tanssia, ja ranskani on aivan kauhean ruosteessa. Minua pelottaa, että kukaan ei kiinnostukaan minusta, ja saan palata takaisin kotiin, epäonnistuneena. Samalla minua pelottaa, että ainoa, joka kosii minua, onkin ruma ja vanha mies!” Catherine vuodatti yllättäen.
”Voi minun pientä Catherinea”, Rendere kuiskasi ja syleili sisartaan. ”Minä olen varma, että sinä löydät jonkun komean ja nuoren ja varakkaan miehen. Ja sitten minun täytyy kutsua sinua ladyksi! Toivon, että ollessasi rikas ja vaikutusvaltainen rouva, jaksat vielä muistaa köyhempää siskoasi Rendereä.”
Catherine ei sanonut mitään, vaan painautui siskonsa olkapäähän ja nyyhkytti tulevan eron hetken takia.
 

Photobucket

 
Kun he olivat aikansa keskustelleet, itkeneet, nauraneet ja muistelleet, he puhalsivat nysäksi palaneen kynttilän sammuksiin. Talossa vallitsi täysi hiljaisuus. Rendere meni käsillä hapuillen sängylle, ja pian Catherine seurasi hänen esimerkkiään. Ei kulunut kauaa, kun Renderen hengitys tasaantui ja hän vaipui uneen. Catherine sen sijaan yritti nukahtaa, mutta unesta ei tullut mitään. Hän valvoi ja mietti seuraavaa päivää ja tulevaa elämäänsä. Hän ei edes tuntenut Benesfordeja, saatikka sitten ketään Guildfordista. Hänellä oli aina ollut joku läheinen suojelemassa häntä, mutta seuraavasta päivästä lähtien hän olisi yksin.
 

Photobucket

 
Seuraava aamu tuli aivan liian pian. Matka Silverlochista Guildfordiin kestäisi ainakin muutaman päivän, joten se oli parempi aloittaa heti aamusta.
”Hei hei sitten”, herra Conyngham toivotti.
Catherine syleili tätä, ja herra Conyngham vastasi siihen kömpelösti. Hyvästit eivät olleet herran ominta alaa.
”Minä lupaan kirjoittaa teille, isä”, Catherine sanoi tunteellisesti.
Herra Conyngham nyökkäsi lähes huomaamattomasti. Hän oli aina ollut vähäeleinen ja useimpien mielestä juro. Vakavuutensa ansiosta häntä arvostettiin, vaikka jotkut talonpojat pilkkasivatkin hänen puhetapaansa.
”Catherine-rakas, minulla olisi sinulle asiaa ruokailuhuoneessa”, rouva Conyngham.
 

Photobucket

 
Catherine seurasi kuuliaisesti äitiään hänen takanaan olevasta ovesta ruokailuhuoneeseen.
”Isäsi ja minä olemme yrittäneet kasvattaa sinusta hurmaavan neidin, ja me olemme onnistuneet työssämme mainiosti”, rouva Conyngham sanoi ja hymyili lempeästi. ”Kuten tiedät, Benesfordeille on kaksi poikaa, molemmat sinua muutaman vuoden vanhempia.”
Rouva Conyngham loi merkitsevän katseen tyttäreensä.
”Ymmärrätkö, mihin minä pyrin?” hän sanoi hiljaa.
 

Photobucket

 
”Tarkoitatteko te... tarkoitatteko... Mitä te tarkoitatte?” Catherine sanoi hengästyneesti.
”Minä tarkoitan, että toinen heistä on erittäin varteenotettava puolisoehdokas. Dominick, vanhempi poika, on luultavasti löytänyt itselleen mielitietyn, onhan hän jo kahdenkymmen kuuden, mutta nuorempi Edmund on vasta kaksikymmentäkaksi. Dominick tulee perimään kartanon ja tilukset, mutta uskoakseni myös Edmundia odottaa jonkinlainen perintö. Kuulemani mukaan Edmund aikoo tulla papiksi Guildfordiin. Olisin hyvin ylpeä, jos tyttäreni olisi papin vaimo. Papin vaimoa arvostetaan, ja Guildfordin papin vaimoa arvostetaan varmasti hyvin paljon”, rouva Conyngham sanoi. Hän vaikutti siltä, että hän oli harkinnut asiaa jo pidemmän aikaa.
 

Photobucket

 
Oveen koputettiin juuri, kun Catherine oli väittämässä vastaan.
”Vaunusi ovat tainneet saapua”, rouva Conyngham sanoi ja kääntyi kohti ovea.
Catherine oli erityisen hämmentynyt. Hän oli toki ajatellut etsivänsä itselleen rikkaan miehen, mutta äiti oli vaikuttanut suunnitelleen kaiken valmiiksi. Catherinesta tuntui kuin odotukset murskaisivat hänet. Kaikki tuli liian nopeasti! Olisiko äiti pettynyt, jos hän ei saisikaan Edmundia miehekseen? Tuttu pelko valtasi hänet jälleen. Miksi äiti ei ollut puhunut asiasta aiemmin? Aviomiehen etsiminen ei tuntunut yhtään niin houkuttelevalta, kun hän ei saanutkaan valita miestä itse. Catherine hengitti syvään. Nyt ei ollut aikaa synkistelyyn. Tietysti hän hurmaisi Edmundin. Olihan hän Silverlochin kaunein neito.
 

Photobucket

 
Catherine ehti halata siskoaan vain pikaisesti.
”Tulethan käymään Guildfordiin?”, Catherine pyysi hiljaa kuiskaten.
”Tietysti! Ja sinun täytyy vierailla täällä Silverlochissa. Vaikket pääsekään häihini, pyydän, että tulisit edes katsomaan minun ja Raeganin kotia”, Rendere kuiskasi ja nyyhkäisi.
Catherine teki kaikkensa, jottei hän alkaisi kyynelehtiä. Kaikki muuttuisi. Mikään ei olisi ennallaan, vaikka Catherine palaisikin takaisin kotiin. Ajatus Guildfordista ei tuntunut yhtään niin hohdokkaalta näin lähdön hetkellä.
”Hyvästi”, Catherine sai sanotuksi ennen kuin irrotti otteensa.
 

Photobucket

 
Hän käveli talon edessä odottavien vaunujen luo. Tuntematon miesajuri avasi hänelle oven, ja hän astui sisälle vaunuihin. Vaunut olivat hienot, Catherine ei ollut koskaan päässyt niin hienojen vaunujen sisäpuolelle. Hän oli nähnyt sellaisia vain rikkailla ihmisillä. Ajuri istui eteen toisen miehen kanssa. Catherine vilkaisi kotitaloaan ja portailla vilkuttavaa Rendereä. Hän toivoi, että hän olisi matkalla parempaan.
 

Photobucket

 
Catherine oli ehtinyt matkustaa jo kolme päivää ennen kuin hän saapui seurueineen perille. Hän oli ollut vuoroin innoissaan ja peloissaan sukulaistensa tapaamisesta, mutta kun vaunut pysähtyivät vihdoin, hän tunsi pelkästään uupumusta. He olivat matkustaneet melkein yötä päivää, ja Catherine oli joutunut nukkumaan epämukavien istuinten päällä. Hän tunsi itsensä suttuiseksi. Nykyisessä ulkoasussaan Catherine ei olisi tahtonut tavata lady Edelmiraa tai sir Barnabasta.
 

Photobucket

 
Kun Catherine astui alas vaunuista, hän ei voinut olla haukkomatta henkeään. Siinä se seisoi. Benesfordin kartano. Talo oli iso. Siinä oli kolme kerrosta ja pituutta joka suuntaan. Catherine tunsi itsensä yhtäkkiä köyhäksi ja pieneksi verrattuna kartanon väkeen. Hän tuli itse vaatimattomista oloista, pienestä kylästä ja syrjäisiltä seuduilta. Pitäisivätkö Benesfordit häntä itseään huonompina? Catherine kaipasi kotiin enemmän kuin koskaan.
 

Photobucket

 
”Tervetuloa, serkku!” ruskeakutrinen mies sanoi ja kaappasi Catherinen syliinsä, kun Catherine astui sisälle taloon.
Catherine oli kaikin puolin hämillään. Tuntematon mies oli halannut häntä, ja hän oli keskellä aivan yhtä tuntemattomia ihmisiä.
”K-kiitos”, Catherine änkytti.
Hän oli varma, että tällainen kohtelu oli täysin etiketin vastaista. Ja niin ajatteli myös mies, jonka Catherine otaksui olevan sir Barnabas.
”Edmund, päästä tyttö-parka menemään. Hän on varmasti väsynyt matkastaan”, mies sanoi.
Tämä oli siis äidin mainitsema Edmund, Catherine ajatteli.
”Tervetuloa, neiti Conyngham”, kolmas mies sanoi ja hymyili.
”Kiitos”, Catherine, joka oli vapautunut Edmundin otteesta, sanoi ja niiasi.
”Jane vie sinut huoneeseesi, ja sen jälkeen voisit mennä rouvanhuoneeseen, lady Edelmira odottaa sinua”, sir Barnabas sanoi ja hymyili hivenen alentuvasti, ”Olemme hyvin pahoillamme, mutta meidän täytyy lähteä hoitamaan asioita Lontooseen. Toivottavasti viihdyt täällä.”
 

Photobucket

 
Catherine lähti seuraamaan Janeksi osoittautunutta palvelijatarta. Hän kipusi ties kuinka monet portaat, kohtasi useita käytäviä ja kääntyili sokkeloisissa huoneissa ennen kuin hän päätyi huoneeseen, jonne hän saisi asettua. Catherine ei voinut olla miettimättä, oliko Jane kuljettanut häntä tahallaan läpi niin vaikean reitin, vai oliko talo oikeastikin niin sokkeloinen. Kun hän astui sisälle huoneeseen, hän haukkoi henkeään äänekkäästi. Huone oli kaksi kertaa isompi kuin hänen ja Renderen huone kotipuolessa. Kuten muissakin huoneissa, tässäkin oli käsinmaalatut tapetit. Huone oli kuitenkin valoisampi kuin suurin osa huoneista, mistä Catherine oli onnellinen. Huoneen keskipiste oli ehdottomasti katossänky. Catherine hieman mietti, miten hän onnistuisi nukkumaan noin isossa sängyssä yksin, mutta pidemmille pohdinnoille ei ollut aikaa.
”Seuratkaa minua, neiti Conyngham”, palvelijatar sanoi ja viittasi häntä lähtemään mukaansa.
 

Photobucket

 
Useiden minuuttien sokkeloisen matkaamisen jälkeen Jane vihdoin pysähtyi ja avasi Catherinelle oven. Hän sulki sen perässään ja katosi. Oudolla tapaa Catherine oli enemmän peloissaan Janen lähdettyä, vaikka Jane oli hänelle aivan yhtä tuntematon kuin kaikki muutkin talossa asuvat.
”Hyvää päivää, lady Edelmira”, Catherine sanoi ääni vapisten.
”Kauhtuneet vaatteet ja huonohko ryhti. Mutta emmeköhän me saa sinut kuntoon”, lady Edelmira sanoi tervehdykseksi.
Catherine ei ollut varma, keitä lady Edelmira oli tarkoittanut puhuessaan ”meistä”. Lisäksi se, että häntä arvosteltiin noin suorapuheisesti, ei tuntunut järin kohteliaalta. Hän päätti kuitenkin niiata nöyrästi ja olla hiljaa.
”Älä huoli, minulla on varmasti jossain käyttökelpoisempia vaatteita, vaikka tytärtä minulle ei koskaan suotu”, lady Edelmira sanoi.
 

Photobucket

 
”Kiitos, lady Edelmira”, Catherine sanoi nöyrästi.
Hän tunsi itsensä lapseksi.
”Osaatko sinä tanssia? Entä miten on ranskasi laita? Avez-vous recontré mon fils?” lady Edelmira sanoi nopeasti.
”Oui, je les ai recontrés”, Catherine vastasi kömpelöllä ranskallaan. ”Mutta tanssitaitoni eivät ole päässeet harjaantumaan, Silverlochissa ei järjestetty tanssiaisia.”
”Niin vähän arvelinkin. Älä huolehdi, asia hoidetaan. Kuten sanoin, minulla ei ole omia tyttäriä, joten aion huolehtia sinusta kuin tyttärestäni”, lady Edelmira sanoi.
Catherine niiasi. Hänestä tuntui, että lady Edelmira ei kohtelisi häntä kuin tytärtään, jos hän tietäisi, että Catherinella oli tehtävänä hurmata ladyn nuorempi poika.
 

Photobucket

 
”Ole hyvä ja istu alas”, lady Edelmira kehotti lempeämmällä äänensävyllä.
Catherine noudatti toivotusta ja istui sohvan viereiselle nojatuolille.
”Mitä äidillesi kuuluu?” lady kysyi, ja keskustelu vaihtui tuttavalliseksi rupatteluksi.
Catherine saattoi tarkastella lady Edelmiraa lähempää. Hän näki, että lady oli joskus ollut hyvin kaunis nuorempana. Hänellä oli kaunis iho, vaikka hänellä olikin muutamia ryppyjä otsalla. Hänellä oli kirkkaat ja eläväiset silmät, tosin hän vaikutti hieman pitkästyneeltä elämäänsä. Ehkä siksi hän oli kutsunut Catherinen luoksensa – jotta hänellä olisi jotakin tekemistä.
”Äiti voi hyvin, kiitos kun kysyitte”, Catherine sanoi ja koitti hymyillä.
 

Photobucket

 
Illalliseen mennessä lady Edelmira oli etsinyt Catherinelle hänen mielestään tyylikkäämmät vaatteet. Catherine ei voinut olla enempää samaa mieltä: hän tunsi itsensä prinsessaksi. Häntä jännitti ensimmäinen päivällinen kartanossa. Hän oli kuullut ystävältään Emmalta, että hienoissa taloissa ei syöty vain lämmintä ruokaa, vaan sitä ennen saattoi olla salaatteja ja keittoja! Ja sen jälkeen syötiin jälkiruokia. Catherine tiesi, että hieno nainen söi vähän ja sievästi, mutta ajatus loputtomasta ruokamäärästä sai hänet innostumaan. Ei hän ollut varsinaisesti nälästä kärsinyt kotonaan, mutta harvoin oli niitä päiviä, kun ruokaa jäi syömättä aterialta.
 

Photobucket

 
Sen kertainen illallinen syötiin Catherinen kunniaksi vaaleassa ruokasalissa. Kun Catherine astui ruokasaliin, hän sai jälleen kerran hämmästyä talon kauneudesta. Huoneessa oli hyvin yksityiskohtaiset tapetit, jollaisia hän ei ollut koskaan nähnyt. Eikä vain seinät olleet kauniit, vaan pöytäkin oli koristeltu. Catherine pelkäsi, että hän jotenkin rikkoisi paikkoja. Hän ei tuntenut kuuluvansa sinne, kun ruokailu alkoi. Haarukoita oli liikaa, ja ruoka oli vaikeasti syötävää. Eikä hän uskaltanut osallistua keskusteluun. Edmund kysyi häneltä muutaman kysymyksen Silverlochiin liittyen, mutta niistä ei äitynyt sen pidempiä keskusteluja. Puhe siirtyi vähitellen Sir Barnabaksen, Dominickin ja Edmundin Lontoon matkasta.
 

Photobucket

 
Sillä välin kun muut puhuivat, Catherine sai tilaisuuden tarkkailla muitakin Benesfordin perheen jäseniä. Erityisesti hän keskittyi Edmundiin. Kun he olivat tavanneet aamulla, hän oli saanut hänestä vain sekavan kuvan. Alkujärkytyksestä huolimatta Edmund oli ensimmäinen ihminen Benesfordin kartanossa, joka oli kohdellut häntä ystävällisesti – vaikkakin hieman liian läheisesti. Edmundilla oli kiharat hiukset ja suora nenä. Oikeastaan hän oli hyvin komea. Molemmille Benesfordin pojille oli suotu komeat piirteet. Edmund myös vaikutti miellyttävältä. Välillä hän soi Catherinelle vaivihkaa rohkaisevan hymyn, mikä sai tytön tuntemaan itseänsä hieman kotoisammaksi.
 

Photobucket

 
Dominick oli veljeään hiljaisempi ja jollain tapaa vakavamielisempi. Hän osallistui kyllä keskusteluun, mutta vain vähän. Hän vaikutti miettivän jotakin koko ajan, ja vaikutti samanlaiselta sivustakatsojalta kuin Catherine. Hän puhui harvasanaisesti, ja yleensäkin vain isälleen tämän kysyessä jotakin. Sir Barnabas sen sijaan ei tuntenut oloaan lainkaan vaivaantuneeksi siitä, että taloon oli muuttanut uusi perheenjäsen. Hän keskittyi kertomaan päivästään, ja loi välillä helliä katseita lady Edelmiralle.
 

Photobucket

 
Catherine sai ihmeekseen huomata, että lady Edelmiran ilme värähti joka kerta kun sir Barnabas katsoi häntä niin. Aluksi Catherine kuvitteli näkevänsä ilmeessä jotain kiintymykseen vivahtavaa, mutta pian Catherine ymmärsi sen olevan jotain muuta. Lady Edelmira ei vaikuttanut rakastavan miestään, vaan pikemminkin inhoavan häntä. Catherine alkoi sääliä ladya, eikä hän voinut olla miettimättä, olisiko hän siinä, hänen paikallaan, muutaman vuosikymmenen kuluttua? Yhtä onnettoman näköisenä? Catherine olisi halunnut kysyä miksi lady vaikutti inhoavan sir Barnabasta, mutta luonnollisesti sitä olisi epäkohteliasta urkkia ladyn yksityisasioista.
 

Photobucket

 
Kun kaikki olivat syöneet, perhe alkoi vetääntyä eri huoneisiin. Dominick ja Edmund ilmoittivat menevänsä pelaamaan erän shakkia. Sir Barnabas pahoitteli, että hänen täytyi hoitaa vielä joitakin liikeasioita työhuoneessaan. Lopuksi lady Edelmira sanoi menevänsä lepäämään. Catherine huomasi jääneensä yksin. Vaivihkaa hän lähti etsimään huonettaan. Kun hän vihdoin löysi sen, hän tunsi suunnatonta väsymystä. Huoneen etsiminen ei ollut kovin raskasta eikä ruokailukaan ollut tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta kaikki senpäiväinen hälinä ja tekeminen saivat hänet etsimään yöpukua. Catherine sai ilokseen huomata, että hänen vähät tavaransa oli purettu lipaston laatikoihin. Catherine oli pakannut Renderen yöpuvun omansa sijaan. Se tuoksui aivan siskolta. Catherine toivoi, ettei hän suuttuisi.
 

Photobucket

 
Catherine tunsi itsensä kauhean pieneksi. Hän oli kaukana kaikista – äidistä, isästä, siskostaan, ystävistään. Heidän tilallaan Catherinella oli oma iso huone, kiireinen sir, surullinen lady ja veljekset, joista toisen Catherinen pitäisi valloittaa. Mutta miten? Mistä miehet pitivät? Äiti oli aina painottanut, että miehet pitivät kauniista ja hiljaisista tytöistä, mutta kai hänen jossain vaiheessa pitäisi avata suunsa. Catherine ei ollut varma, missä tilanteissa keskustelun pitäisi syntyä. Kuuluisiko naisen odottaa, että mies kysyy ensin ja sitten vastata lyhyesti? Isän ja veljiensä, Blaken ja Arnoldin kanssa hän oli keskustellut yhtä luontevasti kuin naisten kanssa, mutta kai se on eri asia puhua sukulaisille kuin potentiaaliselle aviomiehelle. Catherinen rintaa puristi ajatellessa Blakea ja Arnoldia. Blake oli menehtynyt Espanjassa, sodassa Napoleonin joukkoja vastaan. Arnold oli tietojen mukaan vielä hengissä, mutta kirjeet kulkivat hitaasti. Saattoi olla, että tämäkin oli menehtynyt.
 

Photobucket

 
Catherine pudisti nopeasti päätään. Hän ei halunnut miettiä, missä kunnossa Arnold mahtoi olla. Oli ollut tarpeeksi kamalaa menettää yksi veli, ja toisen menettäminen tuntuisi murskaavalta. Catherine luikahti peiton alle. Hän puhalsi kynttilän sammuksiin ja painoi päänsä tyynyyn. Hän ei ajatellut enää mitään, vaan nukahti välittömästi suljettuaan silmänsä.
 

Photobucket

Photobucket

 
Seuraavana aamuna Catherine heräsi hämmentyneenä. Hän ei aluksi tunnistanut paikkaa, jossa hän nukkui. Hetken ihmettelyn jälkeen hän nousi ylös ja muisti saapuneensa Benesfordeille. Hän ei tiennyt, paljonko kello oli, mutta aurinko oli juuri alkanut nousta. Hän nousi ylös ja avasi lettinsä. Puolentunnin kuluttua hän oli onnistunut laittamaan hiuksensa kiharoille. Laatikoista hän etsi itselleen punaisen leningin. Se oli aivan yhtä arkinen kuin hänen sininen mekkonsa, eikä siinä ollut lainkaan kauniita koristuksia.
 

Photobucket

 
Catherine ei ollut varma, kuuluiko hänen mennä omatoimisesti aamiaiselle vai odottaa, että häntä tullaan hakemaan. Hän ajatteli, että oli parempi jäädä odottamaan, koska silloin hän ei tekisi yhtä suurella todennäköisyydellä etikettivirhettä. Catherine istahti alas ikkunan vieressä seisovalle tuolille. Hän jäi miettimään sekavaa untaan, jossa hän oli menossa naimisiin kotikylänsä kirkossa. Hän oli pukeutunut aivan liian isoon pukuun, ja kun hän oli seisonut alttarilla, hän oli huomannut, että tuleva aviomies olikin sir Barnabas! Catherine hymähti itsekseen. Ei kulunut kauaakaan, kun ovelta kuului hento koputus. Nuori palvelijatar astui sisälle.
”Te olettekin hereillä, neiti Catherine”, tyttö sanoi korkealla äänellä. ”Minä saatan teidät aamiaiselle.”
 

Photobucket

 
Catherine sai viettää aamiaisensa kutakuinkin yksin. Dominick oli myös syömässä, mutta hän ei tehnyt mitään keskustelun aloittamiseksi. Kun Catherine oli syönyt, nuori palvelijatar vei hänet lady Edelmiran luo.
”Meidän täytyy keskustella enemmän sinun taidoistasi”, lady sanoi.
”Mitä te tarkoitatte?”
”Osaatko sinä soittaa pianoa? Entä laulaa? Entä kuinka paljon olet harjoitellut tanssia? Tiedän, että et ole osallistunut tanssiaisiin, mutta onko rouva Conyngham hoitanut tanssinopettamisvelvollisuuksiaan?” lady kysyi.
”Minä... pianonsoittotaitoni eivät ole vahvimmillaan, mutta nautin laulamisesta. Minä ja siskoni Rendere lauloimme usein samaan aikaan kun teimme töitä”, Catherine vastasi.
Lady Edelmiran ilme värähti inhoavasti, kun Catherine mainitsi työn.
”Ja mitä tanssitaitoihini tulee, ne ovat huonommassa kunnossa kuin pianonsoittoni.”
 

Photobucket

 
”Meidän täytynee aloittaa sinun kouluttamisesi hetimiten”, lady Edelmira sanoi innokkaasti.
Catherinesta alkoi vaikuttaa, että mitä huonommin hän osasi ja ymmärsi hienoja tapoja, sitä innostuneempi lady oli. Aivan kuin se, mitä enemmän työstettävämpää hänessä oli, olisi ladysta mielenkiintoista.
”Ensin katsotaan, kuinka hyvin sinä soitat pianoa”, lady Edelmira ilmoitti, ja viittasi vastakkaisella seinustalla seisovaan pianoon.
 

Photobucket

 
Catherine asteli epävarmasti suuren puisen pianon eteen.
”Mitä minä soittaisin?” Catherine kysyi, kun hän istuutui pianon eteen.
”Voit soittaa ihan mitä haluat”, lady Edelmira sanoi lempeällä äänellä.
Hieman rohkaistuneempana Catherine painoi sormensa hellästi koskettimille. Hän aloitti Le Matinin soittamisen. Aluksi se meni varsin hyvin, ja Catherine oli yllättynyt taidoistaan. Kun hän oli ollut kahdeksan, hän oli käynyt pappilan rouvan luona harjoittelemassa, mutta muutaman vuoden kuluttua rakastettu rouva sairastui pahasti ja lopulta menehtyi. Catherine ehti jo ajatella, että vanhat opit olivat hienosti mielessä, kun hän alkoi tehdä yhä enemmän ja enemmän virheitä.
 

Photobucket

 
Lady Edelmira oli siirtynyt lähemmäs kuuntelemaan.
”No onhan tässä vielä paljon asioita tehtävänä, mutta onneksi meillä on aikaa”, hän sanoi. ”Otetaanpa alusta.”
Catherine huokaisi.
 

Photobucket

 
Pianonsoittoharjoituksia pidettiin joka päivä. Lady Edelmiralle oli hyvin tärkeää, että Catherine oppisi nopeasti kaikki taidot, joita suuren miehen vaimolta vaaditaan. Hän opetti nuorille neidolle etikettiä ja yleisiä tapoja, joita paremmissa piireissä noudatettiin. Myös ranskaa harjoiteltiin paljon, Catherinen vastustuksesta huolimatta.
”Mehän olemme sodassa Ranskan kanssa, lady Edelmira! Ranskantaidolla ei ole mitään virkaa”, Catherine yritti vakuutella.
”Me olemme ehkä sodassa Ranskan kanssa, mutta emme ranskan kielen kanssa. Minä päivänä tahansa saatat saada ranskankielisen kosijan. Kun minä olin sinun ikäisesi, herra Picard Chevalieria liehitteli minua runsaasti, ja vain ranskaksi, hän ei osannut lainkaan englantia...” lady Edelmira alkoi kertoa.
Catherine oli huomannut, että lady sai suurta iloa muistellessaan nuoruusvuosiensa kosijoita.
 

Photobucket

 
Catherine oli saanut viettää runsaasti aikaa ladyn kanssa. Lähes kaikki päivät he viettivät yhdessä, ellei lady sitten lähtenyt käymään Lontoossa ystävättäriensä luona. Hän jaksoi muistuttaa, kuinka paljon ystävättäriä hänellä olikaan Lontoossa, ja kuinka mukavaa heidän luonaan oli käydä. Catherine tyytyi olemaan kateellinen: Hän ikävöi ystäväänsä Emmaa ja Rendereä. Rendere oli jo naimisissa, hän oli lähettänyt Catherinelle onnentäyteisen kirjeen, jossa hän kuvaili elämäänsä rouva Raegan Archerwillinä. Kuulemma koko kylä oli osallistunut häihin, ja heillä oli ollut oikein hauskaa. Catherine kaipasi niin paljon kotiin, että hän melkein pyysi lady Edelmiraa lähettämään hänet kotiin.
 

Photobucket

 
Eräänä syyspäivänä lady Edelmira ilmoitti, että oli aika alkaa harjoitella tanssia. Kun Catherine oli hoitanut aamurutiininsa, hänet pyydettiin tanssisaliin. Catherine oli innoissaan: hän ei ollut ennen päässyt käymään siellä. Lisäksi tanssin harjoittelu tuntui jännittävältä, koska heti kun hän olisi oppinut tanssimaan, hän pääsisi osallistumaan tanssiaisiin! Lady Edelmira oli vihjannut, että hän Catherine voisi päästä tanssiaisiin jo kuukauden kuluessa, jos hän opiskelisi ahkerasti ja tottelisi häntä.
 

Photobucket

 
Tanssisali oli talon suurin huone. Kun Catherine astui sisälle, hän ei voinut olla henkäisemättä ihastuksesta. Huoneessa oli mahtava huonekorkeus, suuri flyygeli ja tilaa vaikka millä mitalla.
”Täällä on kaunista”, Catherine sanoi tervehdykseksi.
”Mukavaa, että pidät siitä”, lady Edelmira sanoi ylpeys äänessään.
Catherine antoi katseensa levätä suurissa marmoripylväissä ja eksoottisennäköisissä ruukuissa.
”Kutsuin tänne sinulle apua, sillä minun täytyy lähteä viemään suruvalitteluni lady Abessinialle, jonka veli menehtyi muutama päivä sitten”, lady sanoi ja siirtyi pois salista.
Aluksi Catherine ei ymmärtänyt, kenet lady oli pyytänyt sinne. Pian hän kuuli takaansa äänen.
”Aloitammeko harjoittelun?”
 

Photobucket

 
Catherine hätkähti ja kääntyi rivakasti ympäri. Ääni oli peräisin Edmundista, joka oli kaikesta päätellen istunut siinä koko sen ajan kun Catherine oli ollut huoneessa. Hän ja Catherine eivät olleet pahemmin keskustelleet sinä aikana kun Catherine oli asunut Benesfordien kartanossa. Aika ajoin he olivat nähneet toisensa aterioilla ja käytävillä, mutta Catherine ei kehdannut puhua komealle miehelle.
”Kyllä se minulle sopii”, Catherine mutisi.
Hän alkoi tulla toisiin aatoksiin tanssimisen suhteen. Nyt hänen pitäisi nolata itsensä Edmundin edessä, koska hän ei osannut yhdenkään tanssin askelia! Ajatus ei vaikuttanut houkuttelevalta, mutta vaihtoehdot olivat vähissä.
 

Photobucket

 
Edmund nousi ylös ja käveli Catherinen viereen. Hän ohjasi tytön vastapäätä itseään.
”No niin serkku hyvä, sinä et ole äidin mukaan aikaisemmin tanssinut, eikö niin?” Edmund kysyi tuttavallisesti.
Catherine oli alkajaisiksi hämmentynyt, mutta jos he eivät olisi näin tuttavallisissa väleissä, he eivät voisi olla samassa huoneessa ilman esiliinaa.
”Näin on, serkku”, Catherine vastasi ja soi miehelle pienen hymyn.
Edmund vaikutti erittäin itsevarmalta ja samalla kiltiltä. Catherine ei voinut sille mitään: hän oli ihastunut. Hän tiesi, että oli vaarallista ihastua mieheen ennen kuin tämä toi esille kiinnostustaan häneen – ainakin näin hänen äitinsä oli kirjeissään vakuuttanut – mutta hän ei voinut tunteilleen mitään. Voi kunpa hän saisi niille vastakaikua!
 

Photobucket

 
Tanssiminen oli paljon vaikeampaa kuin Catherine oli luullut. Ja paljon hauskempaa.
”Ei noin, Catherine! Sinun pitää kääntyä vasemmalle, ei oikealle”, Edmund nauroi.
”Älähän nyt, Edmund, minä yritän. Sitä paitsi, olisi paljon mukavampaa kääntyä oikealle”, Catherine hihitti.
Hän oli puhunut iltapäivän aikana Edmundin kanssa enemmän kuin hän oli puhunut koko Benesfordin kartanossa olon aikana.
”Sinä olet kyllä edistynyt runsaasti, se on myönnettävä”, Edmund vakuutteli.
”Ottaen huomioon kokemukseni ennen tänne tuloa, olisi suorastaan häpeällistä, jos olisin samalla tasolla kuin aiemmin”, Catherine vähätteli hymyillen.
 

Photobucket

 
Iltapäivä oli mennyt kuin siivillä, eikä Catherine tahtonut sen loppuvan.
”Miten mukavaa minulla on ollut, serkku!” hän sanoi.
”Minäkin olen nauttinut, en ole osallistunut tanssiaisiin pitkiin aikoihin! Taitoni ovat melko ruosteessa, joten tämä on ollut hyvää harjoitusta minullekin”, Edmund hymyili.
Molemmat olivat hetken hiljaa, paikoillaan, katsoen toisiaan. Kun aikaa oli kulunut jo muutama tovi, Edmund otti kätensä pois Catherinen kädestä ja rykäisi kuuluvasti.
”Kello taitaa olla jo paljon, ja minun on valitettavasti liityttävä Dominickin seuraan”, Edmund sanoi ja hyvästeli Catherinen.
 

Photobucket

 
Edmund poistui paikalta ja jätti Catherinen yksin. Catherine ei ollut varma, mitä äsken oli tapahtunut. Ehkä se oli se hetki. Rendere oli kertonut, että hänellä ja Raeganilla oli ollut hetki eräänä keskikevään iltana, kun Rendere oli salaa mennyt tapaamaan häntä ja he olivat istuskelleet järven rannalla. Kaikki oli kuulemma ollut ihanaa ja hiljaista, mutta sitten aikainen kalastaja tuli vastarannalle, ja molemmat pelästyivät. Hetki oli ohi, ja taika oli kadonnut. Niin oli kadonnut taika Edmundin ja Catherinen väliltä. Jos sitä taikaa edes ylipäätänsä oli.
 

Photobucket

 
Sen muutaman kuukauden aikana jotka Catherine oli viettänyt Benesfordeilla, hän oli viettänyt illalliset hiljaa istuen ja kuunnellen. Kukaan ei viitsinyt kysyä häneltä mitään, eikä Catherine itse uskaltanut ottaa osaa puheeseen. Kun Edmund yllättäen kysyi hänen mielipidettään kuninkaasta, jonka mielenterveys oli kuulemma järkkynyt viime aikoina, Catherine ei ollut ainoa, joka vaikutti yllättyneeltä. Catherinelta oli mennä ruokaa väärään kurkkuun, mutta hetken hennosti yskittyään hän sai esitettyä vastauksensa.
 

Photobucket

 
Kun jää Catherinen ja Benesfordien välillä oli vihdoin rikottu, muutkin kuin Edmund uskalsivat kysyä Catherinen mielipidettä asioista. Sir Barnabas vaikutti vihdoin tajuavan, että Catherine oli tullut jäädäkseen Guildfordiin. Hän oli edelleen viileän kohtelias häntä kohtaan, mutta aika ajoin hän hymyili hyväksyvästi.
 

Photobucket

 
Catherine oli aivan ihmeissään. Hänellä ei ollut muuta juttuseuraa kuin lady Edelmira, ja välillä lady Edelmiran muistelmien kertaaminen oli lähinnä ladyn yksinpuhelua. Hän oli saanut seurata muiden talon asukkaiden keskustelua kauan, ja hän oli oppinut paljon, mutta ikuinen hiljaisuus oli ollut ahdistavaa. Ainoa, jolle hän oli todella saattanut kertoa asioistaan, oli Rendere. Kirjeet kulkivat kuitenkin hitaasti, ja Rendere oli hyvin kiireinen hoitaessaan vaimon velvollisuuksia.
 

Photobucket

 
Edmund ja Catherine alkoivat harjoitella tanssia joka päivä, lady Edelmiran toivomuksesta. Catherine oli innoissaan asiasta, vaikka hän ei tahtonut myöntää sitä itselleen. Hänellä oli kaksi syytä olla innoissaan. Ensimmäinen oli se, että lady oli luvannut järjestää tanssiaiset, jos Catherine oppisi hienoksi naiseksi ajallaan. Toinen oli se, että hänen opettajansa oli Edmund-serkku.
 

Photobucket

 
Aina tanssiharjoitusten jälkeen he istuivat alas juttelemaan. Edmund vaikutti kiinnostuneelta Catherinen puheista. Catherine kertoi perheestään ja nuoruudestaan lapsekkaalla innolla. Edmund kertoi huvittavia tarinoita omasta lapsuudestaan, ja molemmat saivat nauraa toistensa jutuille.
”Juuri kun olin piiloutunut herra Foggin pöydän alle, Thomas sanoi hänelle: Kylläpä täällä kummittelee!” Edmund kertoi, ja molemmat nauroivat hänen tarinalleen Etonista.
Catherinelle selvisi paljon asioita Edmundista iltapäisissä juttutuokioissaan.
 

Photobucket

 
”Tulen aina ikävöimään takaisin Etoniin. Siellä on aina mukava käydä, verestämässä muistoja. Kävitkö sinäkin jotain yksityiskoulua?” Edmund kysyi.
Catherine punastui. Hän ei ollut päässyt hienoihin kouluihin – hänellä ei ollut edes kunnollista kotiopettajatarta. Hän tiesi, että hienot neidit olivat oppineet käyttäytymään kauniisti opettajattarien esimerkistä, mutta hänellä ei sellaista mahdollisuutta ollut.
”Tante Josephine opetti minulle ja siskolleni Renderelle ranskaa ja muita tarpeellisia taitoja, mutta hänen oli palattava Ranskaan yli viisi vuotta sitten. Vanhempani eivät hankkineet meille opettajatarta hänen jälkeensä, vaan äitini itse hoiti osansa koulutuksesta, omien töidensä ohella”, Catherine sanoi vältellen.
”Kuinka hauskaa! Suurin osa seurapiirien neidoista on käynyt ties mitä pikkuneitien käytöskoulua. On mukavaa puhua tytölle, jonka puheesta saa selvää ilman tulkkia”, Edmund naurahti kannustavasti.
 

Photobucket

 
Catherine punastui hieman ja hymyili. Edmund ei lausunut samanlaisia kohteliaisuuksia kuin muut miehet. Hänen kohteliaisuutensa olivat outoja ja vaikeasti ymmärrettäviä, mutta Catherine piti niistä enemmän kuin tavallisista. Hän alkoi ihmetellä, miksei hän ollut uskaltanut pyrkiä juttuväleihin Edmundin kanssa aikaisemmin. Elämä oli paljon hauskempaa, kun oli joku, jonka kanssa jakaa iloiset asiat. Hän päätti kuitenkin olla kertomatta keskusteluistaan Edmundin kanssa perheelleen, koska hän tiesi äitinsä reaktion. Hän saattaisi jopa saapua henkilökohtaisesti Benesfordin kartanoon saadakseen Edmundin kosimaan Catherinea. Ajatellessaan perhettään, hän muisti yhtäkkiä ajankulun.
”Minä olen pahoillani, mutta minun täytyy mennä. Olen luvannut lähettää kirjeen siskolleni vielä tänään, ja olen aivan unohtanut aloittaa kirjoittamisen”, Catherine sanoi ja nousi ylös.
 

Photobucket

 
Lähes välittömästi Edmund hypähti pystyyn, vilkaisi ympärilleen hieman syyllisen näköisenä, otti Catherinen käden omaansa ja painoi huulensa hänen tämän kädelle.
”Toivottavasti harjoittelemme huomennakin”, hän kuiskasi jännittyneesti.
 

Photobucket

 
Catherinesta tuntui kuin hän ei voisi hengittää. Voisiko... olisiko mahdollista, että Edmund-serkku pitäisi hänestä samalla tavalla kuin hän piti Edmundista? Voisiko jotain tosiaan tapahtua? Catherine pelkäsi Edmundin kuulevan hänen sydämentykytyksen.
”Mi-minun pitää mennä”, Catherine kuiskasi ja vastoin tahtoaan hän liu'utti kätensä pois Edmundin otteesta.
 

Photobucket

 
Catherinea hävetti oma reaktionsa. Hän olisi halunnut lyhyen kosketuksen kestävän ikuisuuden, mutta samalla hän pelkäsi jonkun yllättävän heidät. Catherine tiesi, että herrasmiehet suutelivat neitoja kädelle usein, eikä siinä ollut mitään siveetöntä, mutta Edmundin suudelma oli erilainen. Catherine oli varma siitä.
 

Photobucket

 
Hän käveli rauhallisesti huoneeseensa, mutta sinne päästyään Catherine istahti huokaisten ruusuin koristellulle sohvalle. Huoneessa oli viileää, koska syksy oli saapunut, mutta Catherine ei huomannut sitä. Hän hengitti syvään. Hänellä oli ollut kiire kirjoittamaan, mutta nyt hän ei tiennyt, mitä kertoa Renderelle. Oli kuin hänen ajatuksensa olisivat peitetty tervalla. Ainoa asia, jota hän saattoi ajatella, oli Edmund.
 

Photobucket

 
Catherine sulki auvoisasti silmänsä. Jos hän olisi voinut, hän olisi kirjoittanut sivutolkulla Edmundista. Hän olisi kertonut hänen ruskeista silmistään, jotka tummuivat aina hänen ajatellessa jotain vakavaa. Catherinen seurassa hänen silmänsä olivat aina kirkkaat ja eloisat, kuin kaksi pientä suklaanappia. Edmundin hiukset olivat aina kiharalla, ja välillä Catherine joutui estämään itseään, jottei hän yhtäkkiä alkaisi pörröttää niitä. Edmund oli hyvin ylvään näköinen, ja jokainen tyttö tahtoisi varmasti esitellä häntä aviomiehenään.
 

Photobucket

 
Catherine pompahti nopeasti ylös. Mitä jos Edmund oli jo löytänyt sen tytön, joka tahtoisi esitellä häntä aviomiehenään? Mitä jos Edmund pitikin Catherinea vain harmittomana serkkuna, jolle hän antoi pieniä armopaloja omaksi viihdytyksekseen? Edmund oli kuitenkin komea, ja varmasti kaikki neidot tiesivät hänen perheensä varallisuudesta. Ehkä Edmundilla oli mielitietty Lontoossa, siellähän mies vietti aikaansa muutamana päivänä viikossa.
 

Photobucket

 
Catherine pudisti päätänsä rivakasti. Niin ei voinut olla. Kyllähän lady Edelmira olisi kertonut poikansa kihlautumissuunnitelmista, jos niitä olisi tiedossa. Ja Edmund olisi varmasti maininnut rakkautensa kohteesta – edes sivulauseessa – jos sellainen olisi olemassa. Catherine ei olisi kestänyt, jos hän ei voisi saada Edmundia. Vaikka se vaikutti nytkin epätodennäköiseltä, hänellä oli toivoa. Catherine ryhdistäytyi ja kulki pöytänsä ääreen. Hän otti paperin eteensä ja alkoi kirjoittaa.

--------

Siinä oli ensimmäinen osa :). Pidittekö? Inhositteko? Onko parannusehdotuksia? Puvustus on (varsinkin alkupuolella) hyvin vajavainen, anteeksi. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!